maanantai 25. toukokuuta 2015

Espoon ulkoistukset


Espoossa keskustellaan vilkkaasti, pitäisikö mm. siivoojien ja kunnossapitohenkilöstön olla kaupungin palveluksessa vai yritysten palveluksessa. Erilaisia argumentteja on puolesta ja vastaan esitetty monenlaisia, kuten että laatu saattaa heiketä, jos palvelut ostetaan yrityksiltä ja hinta painaa liikaa valinnoissa.

Aika vähän on ollut esillä tärkein ja ihan peruskysymys: onko mm. siivous- ja kunnossapitotyö sellaista toimintaa, joka pitää tuottaa kuntalaisille virasto-organisaation kautta ja rahoittaa verovaroilla työntekijöiden palkat? Ei ole. Siksi kuntapuolella monet toiminnat ja palvelut, jotka eivät edellytä ns. viranomaistoimintaa pitää siirtää yrityksille ja kolmannelle sektorille. Vain näin voimme järkevästi supistaa julkista sektoria ja kasvattaa erilaista yritystoimintaa. Valtionhallinnossa ulkoistamiset tehtiin pääosin jo 1990-luvun laman pyörteissä. Yritystoiminnan lisääminen on koko Suomen etu. Kun palvelut kilpailutetaan ja tilataan yrityksiltä, on tilaajan (viraston) ammattitaitoa määritellä tarvittava laatu ja kilpailevat yritykset sitten tarjoavat sitä laatua omalla hinnallaan.

Helsingin Sanomien 6.5.2015 mukaan vihreiden Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja vastustaa ulkoistamista ja pikavoittojen hakemista, mutta edellyttää sen sijaan rakenteiden kuntoon laittamista. Erikoista, pikavoittoja mistä? Eikö kaupungin ydintehtäviin kuulumattomien tehtävien siirto markkinoille ole nimenomaan rakenteiden kuntoon laittamista ja toiminnan tehostamista aidolla tavalla? 

1 kommentti:

  1. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista