Onko pakkolait ihan pakko?

Hallitus pyrkii ns. pakkolaeilla kahteen asiaan: 1. vähentämään elinkeinoelämän työnantajille aiheutuvia työkustannuksia, jotta kilpailukyky pantuisi.  2. pienentämään julkisen sektorin (valtion ja kuntien palvelut) palkkakustannuksia, koska julkinen sektori elää tällä hetkellä velkavetoisesti. Näitä kahta asiaa ei pidä sekoittaa keskenään, vaikka julkisuudessa siihen pyritäänkin. Toisin sanoen hallitus ei väitä, että esim. opettajien työkustannusten pienentäminen auttaisi vientiteollisuutta. Julkisen sektorin menot vain ovat liian suuret tällä hetkellä suhteessa siihen, mitä voimme verovaroilla kustantaa.

Ongelmana pakkolaeissa on se, että niiden kautta hallitus sotkeutuu pahasti työmarkkinapolitiikkaan, joka ei hallituksen vastuualueeseen kuulu. Mikäli pakkolait tulevat voimaan hallitus on loppukauden tiukassa valssissa SAK-SDP parin kanssa ja hallituksen energia kuluu tuon parivaljakon tanssiaskelien opetteluun. Ei hyvä. Onko hallituksella vaihtoehtoa, kun se haluaa parantaa teollisuuden kilpailukykyä ja pienentää julkisen sektorin kustannuksia? Tietysti on.

En itse näe niin suurta mörköä tulevissa liittokohtaisissa työsopimusneuvotteluissa. Kyllä liitoissa hyvin tiedetään, mihin eri teollisuudenaloilla on varaa ja mihin ei. Vaikein tilanne on julkisella sektorilla (valtio- ja kuntatyönantajat), siellä ei ole varaa mihinkään, paitsi kustannusten karsimiseen. Ainakin, jos ja kun haluamme pienentää velkataakkaamme.

Vaihtoehto pakkolaeille

Pakkolaeista annettujen ekonomistien lausuntojen perusteella näyttäisi silti, että toimivampi vaihtoehto hallituksen kahdelle tavoitteelle olisi ns. fiskaalinen eli verotuksellinen devalvaatio. Fiskaalinen devalvaatio tarkoittaa, että arvonlisäveroa korotetaan ja alennetaan työnantajamaksuja.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki esitti eilen 14.12 budjettikeskustelussa ”alustavalla tasolla” olevan ehdotuksen arvonlisäveron nostamisesta ja fiskaalisesta devalvaatiosta pitäessään perussuomalaisten ryhmäpuheen hetki sitten eduskunnassa.

Hänen mukaansa Suomessa on ongelma: mikään ei tahdo joustaa, ei valuutta eikä työelämä. ”Jostain pitäisi saada joustava tekijä. Olen pohtinut sitä, voitaisiinko työn sivukuluista tehdä jonkin lainen kiikku, jolla voitaisiin taloutta ohjata. Huonoina aikoina tehtäisiin fiskaalinen devalvaatio ja nostettaisiin arvonlisäveroa. Hyvinä aikoina arvonlisäveroa puolestaan laskettaisiin ja sivukuluja kasvatettaisiin. Olen toki miettinyt asiaa vasta hyvin alustavalla tasolla”, Vähämäki sanoi.

Taloustieteen professori Matti Virén arvioi perjantaina blogissaan, ettei Suomella ole juuri varaa korottaa kulutusveroja. Hänen mukaansa fiskaalinen devalvaatio oli ainoa konkreettinen vastaehdotus, joka hallitukselle annettiin vaihtoehtona pakkolaeiksi kutsutuille työelämäuudistuksille. Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on aiemmin tarjonnut arvonlisäveron korotusta vaihtoehdoksi hallituksen esittämille leikkauksille. Samoin on esitetty, että ALVin nostolla ei ole niin suurta vaikutusta pienituloisten talouteen, kuin on kuviteltu.

Pakkolaeissa on myös se ikävä puoli, että ne iskevät juuri Perussuomalaisten kannattajakuntaan, ei niinkään Keskustan tai Kokoomuksen. Tähän ei ole nyt varaa. Eikä haluakaan, koska puolue on hallituksessa nimenomaan edistämässä pienyrittäjien ja pienituloisten ihmisten asiaa sekä poistamassa holhoavaa byrokratiaa. Perussuomalaiset ovat käyttäneet paljon aikaa ja vaivaa saadakseen maahanmuuttopolitiikan ja akuutin kriisin järkeviin uomiinsa. Nyt, kun alkaa olla pikkuhiljaa valmista, on aika siirtyä toteuttamaan muita tärkeitä hallitusohjelmatavoitteita. Siksi toivon, että hallitus ei joudu pakkolakiensa panttivangiksi.

Vievätkö turvapaikanhakijat automaattisesti kaupungin vuokra-asunnot?

Sisäministeriö arvioi, että Suomeen saapuu tänä vuonna 50 000 turvapaikanhakijaa. "Realistista arviota on vielä vaikea antaa. Joidenkin arvioiden mukaan heistä puolet saa oleskeluluvan. Puolet oleskeluluvan saaneista tulee pääkaupunkiseudulle ja puolet heistä Helsinkiin", Vuori sanoo. ”Tämän karkean laskelman mukaan oleskeluluvan saaneista jäisi Helsinkiin kirjoille yli 6 000 ihmistä. Pääkaupunkiseudun asuntotilanne ei kestä sitä, että niinkin iso osuus siitä ryhmästä [kuin yleensä maahanmuuttajista] tulisi pääkaupunkiseudulle.”

Helsinkiin muutti vuosina 2013–2014 muualta Suomesta noin 3 100 ihmistä.

Turvapaikanhakijat automaattisesti asuntojonon kärkeen?

Valtion asuntorahaston ARA:n lainoittaminen vuokra-asuntojen asukasvalinta perustuu lainsäädäntöön, ja se toteutetaan valtioneuvoston asetuksen linjausten mukaan. Valinnan perusteina ovat hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot. Tavoitteena on, että asunnot tarjotaan vuokra-asuntoa eniten tarvitseville ruokakunnille. Jos hakijalla ei ole asuntoa, tuloja eikä varallisuutta hän menee jonossa kiireellisimpään luokkaan ”Erittäin kiireellinen”.

Käykö nyt sitten niin, että helsinkiläiset pienituloiset jäävät ilman vuokra-asuntoja, koska heillä on edes jonkinlaiset tulot verrattuna turvapaikanhakijoihin? Minusta vaara on ilmeinen. Maahanmuuttajat menevät asunnontarpeessaan vuokra-asuntojen jonojen kärkeen, koska heillä ei ole asuntoa, tuloja eikä omaisuutta. Laatiessaan ARA-järjestelmän kriteerejä valtioneuvosto tuskin on tarkoittanut, että esim. Helsingissä kaupungin myöntämät vuokra-asunnot menevät vuosina 2015-2017 pääasiassa turvapaikanhakijoille ja turvapaikan saaneille.

Syrjintäkielto.

Asukasvalinnassa on otettava huomioon myös Suomen perustuslain (731/1999) edellyttämä yhdenvertaisuus ja oikeus kotipaikan valintaan. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Samoin jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa. Yhdenvertaisuuslaki (21/2004) kieltää etnisen syrjinnän myös asukasvalinnoissa.

Kunnilla voi olla myös omia kriteereitään ARA-kriteerien lisäksi, Helsingillä, Vantaalla ja Espoolla on yhteiset kriteerit.

Kaksi ehdotusta ja näkökulmaa.

1. Helsinki lisää omiin kriteereihinsä virkkeen: ”Kaupungin vuokra-asunnot on tarkoitettu lähinnä Helsingissä asuville tai sinne työn perässä muuttaville pienituloisille ruokakunnille.” 

Mielestäni tämä virke ei sisällä lakien mainitsemaa syrjintää, eikä se estä asuntojen tarjoamista esim. turvapaikanhakijoille. Siinä vain kirjoitetaan auki asetuksen tarkoitus ja henki siitä, keille asunnot pääasiassa on tarkoitettu.

2.  Valtioneuvosto eli hallitus kirjoittaa ARA-perusteluihin saman virkkeen, mutta yleisemmällä tasolla ilman kaupungin nimeä.

Lopuksi. Vaikka toisin annetaan ymmärtää Helsinki ei myöskään kasva tilastojen perusteella luonnonlain mukaisesti. Kasvuun vaikuttaa kaupungin valtuusto hyväksyessään yleiskaavan ja rakentamisen investoinnit. Mikäli Helsingillä ei ole tarjota asuntoja, muuttajat jäävät kaupungin ulkopuolisiin kuntiin, kuten aikaisemminkin. Kuinka paljon asukkaita ja millaisia asukkaita Helsingin valtuusto haluaa?

Tapaus Hämeentie - vain yhden minuutin tähden.

Helsingin Hämeentietä ehdotetaan joukkoliikennekaduksi. Minusta HS:n artikkeli on taas esimerkki toimittajan ja liikennesuunnittelijan yhteisestä agendasta, jossa kritiikille tai pohdinnalle ei ole sijaa.

Joukkoliikennesuunnittelu Helsingin seudun liikenteestä (HSL) arvioi, että raitiovaunuilla matka-aika Kurvista Hakaniemeen voi lähes puolittua. Laskelmissa on päädytty sihen, että Hämeentien muutos nostaisi siellä kulkevien 6:n ja 7:n raitiolinjojen keskimääräisen nopeuden 14 kilometristä 15 kilometriin tunnissa. 

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston mallinnusten perusteella bussien matka-aika Hakaniemestä Kurviin nopeutuisi keskimäärin runsaalla 60 sekunnilla. Tuusulanväylältä keskustaan suuntaavien bussien matka-aika nopeutuisi yli 80 sekunnilla. 

Kun mukaan lasketaan bussien matka-ajan lyheneminen, taloudellinen hyöty voidaan Rädyn mukaan laskea miljoonissa euroissa vuodessa. 

Erkki: Ratikat kulkisivat siis yhden kilometrin tunnissa lujempaa. Bussit yhden minuutin nopeammin. Tuusulanväylältä saakka bussit vähän yli minuutin nopeammin.

Kysymykset, joita ei artikkelissa esitetä: onko tämä mittava operaatio tarpeen, jos ratikan vauhti nousee kilometrin tunnissa ja bussit kulkevat koko matkan minuutin nopeammin? Onko tutkittu, miten vaikuttaa alueen muiden katujen liikenteeseen? Miten miljoonien eurojen säästöt on laskettu? Miksi artikkeli on niin yksisilmäinen?

Monikulttuurisuus vs. kotouttaminen

Kansanedustaja Immonen käynnisti vilkkaan keskustelun mm. monikulttuurisuudesta. Siksi halusinkin vähän kiihkottomasti selvittää, mitä tuo termi tarkoittaa. Aloitin Wikipediasta. Hämmästyin, kun huomasin, että valtaosa maista, kuten Suomi, harjoittaa maahanmuuttajien kotouttamispolitiikkaa, ei monikulttuurisuuspolitiikkaa.

Wikipedia:
"Monikulttuurisuuspolitiikka on myös eräs nykyaikaisissa kansallisvaltioissa harjoitettu maahanmuuttajiin kohdistuvan politiikan suuntaus. Tämä tarkoittaa politiikkaa, jossa suhtaudutaan puolueettomasti tai myönteisesti maahanmuuttajaryhmien muodostumiseen valtaväestöstä selkeästi erottuviksi etnisiksi tai kulttuurisiksi yhteisöiksi ja jossa näiden yhteisöjen pyrkimyksiin synnyttää ja ylläpitää omia organisaatioitaan suhtaudutaan myönteisesti.

Vaihtoehtoiset maahanmuuttajapolitiikan suuntaukset ovat sulauttamispolitiikka, kotouttamispolitiikka ja erottelupolitiikka. Monikulttuurista maahanmuuttopolitiikkaa on arvioitu harjoitetun Isossa-Britanniassa, Alankomaissa sekä Ruotsissa. Näidenkin maiden nähdään siirtyneen kotouttavaan ja sulauttavaan maahanmuuttajapolitiikkaan, joka korostaa maahanmuuton kohdemaiden kansallisten kulttuurien ja kielien oppimisen tärkeyttä.

Miksi sitten niin monet suomalaiset tykkäävät monikulttuurisudesta? Luulen, että heillä on mielessä mm. etniset ravintolat, ulkolaisten ihmisten kivat tavat, jotka me voimme hyväksyä sekä tietty kansainvälisyyden tunne. Pääministeri Sipiläkin asetti eilen sanansa tarkasti ja sanoi kannattavansa kulttuurien rikkautta Suomessa (ei siis monikulttuurisuutta).

Mutta, jos aidosti hyväksymme monikulttuurisuuden niin silloin meidän kait pitäisi hyväksyä myös sellaiset kulttuurien piirteet, joita emme Suomessa haluaisi hyväksyä. Jotka sotivat lainsäädäntöämme ja arvojamme vastaan. Tällaisia kulttuurillisia tapoja ovat esim. kunniamurhat, tyttöjen ympärileikkaukset, naisten alistaminen ja pukeminen täyspeittävään burkhaan ja sharia-laki. Näitähän suuri osa suomalaisista ei halua hyväksyä. En minäkään ja silloin en Wikipedian mukaan ole monikulttuurisuuden aito kannattaja.

Olen ainoastaan erilaisten mukavien ulkomaisten kulttuurillisten tapojen suomalaista elämää rikastuttavien ilmiöiden tukija.
-------------------------------------
PS: nuorten pj. Sebastian Tykkynen määritteli myöhemmin mielestäni asian hyvin.

"Tynkkynen määrittelee monikulturismin "poliittiseksi ideologiaksi, jossa julkisen politiikan kautta pyritään tukemaan erilaisten arvojen ja normijärjestelmien syntymistä samalle alueelle".

"Kun sanon, että vastustan monikulturismia, niin vastustan tätä poliittista ideologiaa", Tynkkynen sanoo.

"Voin kuvitella, että esimerkiksi Itä-Helsingin alueet, missä asuu paljon maahanmuuttajia, ovat optimaalisia ympäristöjä erilaisten normijärjestelmien syntymiselle. Sellaisten normijärjestelmien, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä Suomessa", Tynkkynen sanoo.

Tynkkynen korostaa, että hän ei kritisoi eri kulttuureiden erityispiirteitä.

"Kritiikkini ei todellakaan tartu kulttuureiden erityispiirteisiin eli esimerkiksi vaatteisiin, ruokiin tai kieliin. Kritiikin kohde ovat arvot, jotka eivät ole meidän yhteiskunnan mukaisia. Sitä, että eletään kiinni Somaliassa, mutta vain Suomen maalla."

Tynkkynen arvioi, että maahanmuuttajat integroidaan suomalaiseen yhteiskuntaan parhaiten siten, että heille ei "myönnetä erityisjärjestelyjä".

"Jos muslimit haluavat harjoittaa omaa uskontoaan Suomessa, niin heille annetaan ilmaiseksi tontti, johon he voivat moskeijansa rakentaa. Se ei ole oikein, heidän pitää maksaa tontista ihan niin kuin muidenkin suomalaisten", Tynkkynen sanoo.

Hän myös viittaa Oulun kaupunginvaltuuston aloitteeseen, jossa musliminaisille yritettiin saada oma uintivuoro.

Oulun kaupunki suunnitteli uintivuoroa vuonna 2010. Musliminaiset eivät kulttuuritaustansa ja vakaumuksensa vuoksi halua uida tilassa, jossa on yhtä aikaa miehiä. Tämän vuoksi he toivoivat omaa uintivuoroa.

"Oulussa musliminaisille ehdotettiin omaa uintivuoroa muutenkin täyteen uimahalliin. Emme voi hyväksyä tällaisia erityisjärjestelyjä siitä syystä, että ne pönkittävät heidän omaa normijärjestelmäänsä. Se ei varsinaisesti auta näiden kulttuureiden edustajia integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan."

-------------------------------------

Toinen termi, jota ei yleensä mediassa saa pohdiskella ja jota pitää vain kritiikittömästi kannattaa on hyvinvointiyhteiskunta. Mutta tätäkin termiä on siitä huolimatta pohdiskeltu ansiokkaasti jopa Hesarissa.

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1420782889868?jako=2322274d3232db0624eea715c84cd7b0&ref=fb-share

Välimeren siirtolaiskriisi on ratkaistavissa

On aivan selvää, ettei kriisi ratkea sillä, että lisätään merivalvontaa. Valvonta vain tehostaa ihmiskauppiaiden asiakkaiden nopeampaa löytämistä Välimereltä. Välillisesti se siis auttaa heidän liiketoimintaansa. On myös selvää, että löydettyjen pikkualusten takavarikointi ei ongelmaa ratkaise, kyllä Afrikassa veneitä piisaa. Entä sitten EU:n ehdottama laittomien siirtolaisten jako ympäri Eurooppaa. Ketkä siinä voittavat? No samat kuljetusbisnekseen erikoistuneet liikemiehet tietenkin, vientimarkkinahan (EU) vetää silloin yhä paremmin.

Todelliset ratkaisumallit eivät siis lähde siitä, mistä koko ajan poliitikot julkisuudessa keskustelevat: kuka ottaa laittomia siirtolaisia ja kuinka paljon, vai ottaako sitenkään. Eri tahoilla on tuotu esiin ratkaisumaleja, jotka pureutuvat itse ongelman alkulähteille ja jotka purevat myös akuuttiin kriisiin parhaiten.  Esitän mahdollisimman ytimekkäästi kolmen kohdan ratkaisuohjelman pääajatukset.

1.  EU:n valvontaoperaatiota muutetaan siten, että havaitut laittomat siirtolaisalukset otetaan kiinni ja hinataan takaisin Afrikan rannikolle, jossa alus upotetaan. Tämä tyrehdyttää rikollisten liiketoiminnan.

2. Suomi ja EU siirtävät kehitysyhteistyörahoista rahaa humanitaaristen kriisien hoitoon eli käytännössä Syyrian, Jordanian ja Irakin pakolaisleirien koulutuksen, sairaanhoidon ja työllistymisen kehittämiseen. Suomessa tämä on budjettitekninen kysymys, molempia rahoja hallinnoi ulkoministeriö. Mm. Oxfordin yliopiston professori Collier mainitsee, että ”… pakolaisten ei anneta tehdä töitä. Monet lapset eivät käy koulua, koska heitä ei kiinnosta Jordanian järjestämä opetus. Samaan aikaan leireillä on satoja työttömiä syyrialaisia opettajia.” Itse uskon, että jos EU panostaisi pari miljardia pakolaisleirien kehittämiseen, ei ihmisten tarvitsisi lähteä pois sieltä, missä heidän juurensa ja sukulaisensa ovat. Suomen kehitysyhteistyörahat ovat nyt yli miljardi euroa ja panostus humanitaaristen kriisien (esim. pakolaisleirien) hoitoon vain noin 50 miljoonaa.

3. Suomen ja EU:n kehitysyhteistyöprojekteissa Afrikassa siirrytään välittömästi menettelyyn, jossa tuetaan vain koulutusta ja annetaan ns. starttirahaa paikalliselle yrittäjyydelle. Rahaa ei saa käyttää avunantajamaiden itse käynnistämään liiketoimintaan, joka tutkitusti tappaa paikallisen liiketoiminnan ja yritteliäisyyden. Rahaa ei myöskään saa ohjata maiden byrokratioille ja hallitsijoille. 

Suomessa tämän poliittisen muutoksen voivat saada aikaiseksi lähinnä ulkoministeri, ulkoasiainvaliokunta ja hallitus. Ilman heidän aktiivisuuttaan mitään muutosta ei tapahdu.

Lasten päivähoidon kevyt supistus kertoo Suomen sotatilasta, vai?

Elina Grundström kirjoittaa Hesarin kolumnissa 9.6 mm., että:

”Voi kysyä, onko tämä ennemminkin sotaan valmistautuva kuin kansantaloutta tasapainottava hallitus?

Jos valtion pitää todella siirtää kymmenen miljardia euroa päivähoidosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta hävittäjähankintoihin, Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka, jonka rinnalla millään muulla ei ole mitään väliä. Samaan aikaan päättäjät vakuuttavat, että heillä on "yhteinen tilannekuva" eli täsmälleen sama käsitys Suomen ongelmista. Tämäkin kuulostaa enemmän poikkeustilalta kuin normaalilta pohjoismaiselta demokratialta.”

Asiat voi tietysti kysyä noinkin, mutta minusta tässä taas paistaa paljolti asenne, että mistään etuudesta ei saa missään olosuhteissa tinkiä, mikäli kaikesta ei tingitä. Suomessa pääteltiin 15 vuotta sitten, että subjektiivinen päivähoito on puolustusvoimia paljon tärkeämpi ja siksi mm. päivähoitoon ja kaikkeen muuhun päivittäiskivaan siirrettiin veroeurojamme. Nyt tilannekuva on se, että velaksi elämisen pitää pikku hiljaa loppua ja että puolustusvoimien leikkaukset eivät olleetkaan hyvä ajatus. Niiden taso palautetaan ns. ”normaalille tasolle” suhteessa koko valtion budjettiin.

Ehkä ajatuksena on nyt se, että ulkoisella turvallisuudella varmistamme sen, että tulevina hyvinä aikoina voimme taas itsenäisesti päättää, että kaikki janipetterit ja miialiisat saavat taas kaiken sen päivähoidon, mitä vanhemmat vaan ikinä pystyvät keksimään. Niin ja hoitohenkilökunta, joka jo perusteettomasti ja ihan pokkana väittää, että kahdeksan lapsen ryhmäkoko vaarantaa lasten fyysisen ja henkisen turvallisuuden!

Työajan pidennys, talouden uusi ihmepelastaja?

Ensin ihmepelastaja oli eläkeiän nosto. Sitä hierottiin kymmenen vuotta. Nyt talouden pelastaa työajan nosto. Vai pelastaako? Pohditaanpa hetki, kenen työaikaa todella kannattaisi nostaa.

Julkinen sektori, noin puoli miljoonaa työntekijää: opettajat, sairaanhoitajat, lääkärit, palomiehet, armeija, sosiaalityöntekijät, virastojen virkamiehet, poliisi, jne. Työajan pidentäminen ei paranna Suomen talouden tilaa.

Elinkeinoelämä. Yritykset, joiden tuotteet eivät nyt syystä tai toisesta käy kaupaksi. Työajan pidentäminen ei ratkaise ongelmaa.

Yritykset, joiden tuotteet ja palvelut käyvät kaupaksi. Työajan pidentäminen tuo lisää rahaa kansatalouteen, ehkä. Eli vain, jos työajan pidentämisellä on suora korrelaatio tavaroiden ja palveluiden myynnin lisäykseen. Ellei sitten työajan pidentäminen näy tuotteiden ja palveluiden hinnoissa ja aiheuta hintakilpailuongelmia.

Näkemys: Julkisen sektorin on oltava mahdollisimman virtaviivainen, tehokas ja tarkoituksenmukaisesti palveleva. Työllistymisen kannustinloukut on purettava ja työllistäminen tehtävä yrityksille helpoksi.  Työnteon on AINA oltava taloudellisesti houkuttelevaa. Yhteiskunta tai työttömyyskassa takaa perustoimeentulon työttömyyden aikana. Ja yhteiskunnan on oltava turvallinen, jotta investointeja uskalletaan tehdä.

Elinkeinoelämä kyllä ymmärtää, että sen vastuulla ovat uudet innovaatiot sekä tuotteiden ja palveluiden kilpailukykyisyyden varmistaminen.

PS:n 2013 "tuomittu" sote-malli voi edelleen hyvin

Hesarin kommentti syyskuussa 2013 Perussuomalaisten sote-mallista ”Vain kannet, ei sisältöä”

Uusi hallitus jatkaa tärkeää sote-uudistusta. Alla muutamia otteita syyskuussa 2013 julkistetusta Perusuomalaisten linjapaperista Suomen palvelukunnat –ohjelma. Tässä ohjelmassa keskeisellä sijalla oli ehdottamamme sote-malli. Olin tuota linjapaperia kirjoittamassa eräiden eduskuntaryhmän jäsenten kanssa ulkopuolisen asiantuntijan roolissa.

Ehdotuksemme oli pitkälti se, mikä nyt on hallituksen jatkotyöstön kohteena. Harmi, kun en muista tuon Hesarin toimittajan nimeä. Haluaisin kysyä häneltä, oliko hän lukenut koko muistiota ennen kuin hän otsikkonsa laati? Alla muutama ote vuoden 2013 ohjelmapaperista, päätelkää itse onko mitään sisältöä vai ei.

• Sote-alueet perustetaan nykyisten sairaanhoitopiirien alueille ja hallintomallina on edelleen kuntayhtymä. Näin säilytetään tässä muutenkin vaativassa uudistuksessa toimivat rakenteet ja vältytään esimerkiksi monimutkaisilta kuntayhtymien purkamiseen liittyviltä omistusjärjestelyiltä. (Kommentti Erkki 1.6.2015: nyt ehdotetaan maakuntia, jotka liki samat kuin sairaanhoitopiirit. Maakunnille ei ehdoteta verotusoikeutta.) 

Alueen palveluja voivat tuottaa myös yksityiset palveluntuottajat ja järjestöt. Tätä sanotaan monituottajamalliksi. Sote-alueen tehtävänä on varmistaa, että tarjolla on tarpeeksi tuottajia ja että näiden tuottamien palvelujen laatu on hyväksyttävällä tasola. 

• Uudet sote-alueet järjestävät tai tuottavat oman alueensa erikoissairaanhoidon palvelut tarkoituksenmukaisella tavalla, esim. sairaalassa, terveyskeskuksessa tai potilaan kotona, itse tai ostopalveluina. Erityisen vaativat erikoissairaanhoidon palvelut järjestetään/tuotetaan viidessä yliopistosairaalassa väestöpohjan mukaan.  

• (myös rahoitukseen otettiin kantaa, esimerkkinä seuraava linjanveto)
  Myös työterveyshuollon ns. sairaanhoitoon menevistä KELA II -korvauksista luovutaan ja vastaava summa ohjataan sote-alueille. Lain mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi. Laissa korostetaan myös työntekijöiden työkyvyn ylläpitämistä ja terveyden edistämistä.
  
  Työterveyshuollon pitää palata perustehtäväänsä. Veroeuroja ei voida jakaa tukemaan yksityisen puolen laajentunutta sairaanhoitoliiketoimintaa, joka perustuu KELAn tukiin menoperusteisesti. Eli mitä enemmän suoritteita (kuten laboratoriokokeita) sitä enemmän tukea.

Ohjelmapaperi oli kahdeksan sivun tiivis esitys ja sote-mallin lisäksi siinä todettiin muukin kuntien välinen yhteistyön tarve ja yhteistyömallien hallinnollinen yksinkertaistaminen esim. piirikuntakäsitteen alle 

Tavoitteena on erilaisten maakunnallisten, liian monimutkaisten rakenteiden yhdistäminen yhden ja nykyistä toimivamman ja demokraattisemman piirikunnan tehtäväksi. Tämä puolestaan on kooltaan joko talousalueen tai laajemman alueen kokoinen.

Piirikunnalle voisivat kuulua esim. työvoimapalvelut, erilaiset lupa-asiat, ammatillinen koulutus, vapaa sivistystyö, pelastustoimi ja kaavoitus.
(Kommentti Erkki 1.6.2015: piirikunta voisi olla maakuntakin)

Hallinnosta siirrettävä tehtäviä yrityksille

Julkisen sektorin palvelu- ja tutkimustehtäviä siirrettävä yrityksille

Valtion ja kuntien tehokkuutta on viime vuodet keskitytty lisäämään virastojen henkilötyövuosia vähentämällä. Julkisen sektorin palvelukyvyn kannalta juustohöylääminen joka paikasta ei ole mielekästä. Siksi on arvioita uudelleen, mitä tehtäviä julkisen sektorin kuuluu tehdä itse. Mitkä tehtävät ovat sellaisia, että ne todella vaativat nyt ja tulevaisuudessa virasto-organisaation ja verovarat. Viimeksi tämä kysymys esitettiin 1990-luvun alun laman yhteydessä. Sitten alkoivat lihavat vuodet ja kysymys unohtui, nyt kysymys on taas tuiki tarpeellinen.

Valtiolla ja kunnilla on paljon sellaisia palvelu- ja tutkimustehtäviä, jotka eivät kansalaisten ja asiakkaiden näkökulmasta vaadi "virkavastuulla" toimimista. Jo nyt esimerkiksi kolmas sektori tai erilaiset osuuskunnat (eräs yritysmuoto) tuottavat kunnalle eli tilaajalle palveluita, joita ennen tuotti vain kunta. Myös valtionhallinnossa on lukuisia tehtäviä, joita hoidetaan virastomaailmassa historiallisista syistä, ei kansantaloudellisista syistä. Tällaisten palvelu- ja tutkimustehtävien siirtäminen kolmannelle sektorille ja erimuotoisille yrityksille lisää kyseisen toiminnan innovaatiokykyä ja työn tehokkuutta. Hyviä esimerkkejä on jo olemassa, vaikkapa erään kaupungin hammaslääkärien muodostama osuuskunta, jonka kanssa kaupunki on tehnyt palvelusopimuksen. Tai perhepäivähoitajat. Selvityksen mukaan he kaipaisivat vertaistukea ja vapautta kehittää toimintaansa esim. babysitter-toimintaan, syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen jne. Mutta kunnan työaikalaki ja muut normit eivät tätä salli.

Entäpä valtion virastojen tutkimustoiminta? Se tapahtuu yleensä projekteissa, joihin pitää saada ulkopuolista rahoitusta, monet projektit ovat myös kansainvälisiä.  Olen läheltä seuranneena tullut vakuuttuneeksi siitä, ettei valtion työaikalaki, matkustussäännökset, kellokorttisysteemit yms. missään määrin sovi tällaiseen projektitoimintaan. Molemmissa mainitsemissani esimerkeissä yhteiskunta voi ja sen pitää tietysti toimia palvelujen tilaajina.

Mielestäni esim. osuuskunta on oiva yritysmuoto monelle yhteiskunnalliselle tutkimus- ja palvelutuotannolle. Osuuskunnan tehtävänä kun ei ole tuottaa mahdollisimman paljon voittoa osakkeenomistajille kuten osakeyhtiössä. Osuuskunnan päätavoite on jäsentensä taloudellisen toiminnan tukeminen. Olen varma siitä, että saisimme Suomeen lisää toimeliaisuutta, tuottavuutta ja innovatiivisuutta lisäämällä yhteiskunnallisia yrityksiä ja osuuskuntia julkiseen palvelu- ja tutkimustoimintaan. Kyse ei ole vain laskennallisista säästöistä, vaan myös noista kuuluisista dynaamisista vaikutuksista yhteiskuntaan.

Julkisen sektorin tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta (nykyisin VATU-hanke) vuodesta 1989 saakka kehittäneenä voin jo sanoa olleeni aina sitä mieltä, että julkisen sektorin pitää miettiä hyvin tarkkaan, mitä se yhteisillä varoillamme tuottaa itse ja mitä tilaa kotimaan markkinoilta.

Hallinnon asiakaslähtöisyyteen tarvitaan tiikerin loikka

Kokonaisvaltainen asiakaslähtöisyys edellyttää radikaalia muutosta julkisen sektorin toimintatapaan.

Julkisen sektorin rakenteet ja toimintamalli on rakennettava alhaalta, kuntalaisen eli asiakkaan tarpeista lähtien.  Kaiken lähtökohtana ja kaikessa tulee olla kuntalaisen rajattoman hyvät ja kokonaisvaltaiset palvelut. Palveluiden tulee siis määrittyä asiakkaan tarpeista lähtien, ei palveluja tuottavien hallintoyksiköiden tarpeista. Luukulta toiselle pomputtelu on lopetettava.

Kokonaisvaltainen asiakaslähtöisyys: palvelukoordinaattori kunnassa ja henkilökohtainen budjetti

Erityisesti hieman hankalassa elämäntilanteessa oleville on tuskallista, joutua KELAn, TE-palveluiden ja kunnan sosiallitoimiston lomakeviidakon ja monimutkaisten ohjeiden kohteeksi. Ja kun on hankalaa ja raskasta sukkuloida järkevästi organisaatioiden nettilomakeviidakossa, asiat jäävät hoitamatta ja oman elämän hallinta vaikeutuu.

Monen luukun kautta tapahtuvasta palvelujen tuputtamisesta on siirryttävä malliin, jossa kuntalainen keskustelee elämäntilanteestaan ja tarkoituksenmukaisista palveluistaan kunnan palvelukoordinaattorin kanssa. Asiakaslähtöinen palveluajattelu yhdistää kuntalaiselle sote-palvelut, te-palvelut sekä KELAn palvelut. Kunnan palvelukoordinaattorista tulee kuntalaisen kumppani.

Onko ylläkuvattu tapa toimia mahdoton? Ei ole, tämän suuntaisia hankkeita on jo olemassa kuten TYP-laki ja "henkilökohtaisen budjetin" kokeilut. Mutta niiden laajentaminen julkisen sektorin yleiseksi toimintamalliksi ei etene, koska hallinnon rakenteissa, on edelleen paljon päättäjiä ja kehittäjiä, jotka vartioivat omaa reviiriään.

Vuoden alussa voimaan tullut TYP-laki edellyttää tiivistetysti sitä, että te-palvelut, kunnan sote-palvelut ja Kelan palvelut tulee tarjota asiakkaalle koordinoidusti uuden palvelukeskuksen kautta. Mutta koordinoidun ja yhteisesti tarjottujen palvelujen asiakkaaksi pääsevät vain ne joiden työllistyminen on vaikeaa ja työttömyys jatkunut pitkään. Miksi näin on? Eikö esimerkiksi kunnan palvelukoordinaattori voisi olla jokaisen työttömän ensimmäinen kontakti, joka pika-analyysin jälkeen koordinoi asiakkaan kanssa hänen tarvitsemiaan kunnan, Kelan ja te-toimiston palveluita. 

Asiakaslähtöinen periaate edellyttää tietysti myös uudistuksia budjetointitapaan. Henkilökohtaista budjettia on jo kokeiltu erityisesti sosiaalipalveluissa. Siinä tavoitteena on tarjota asiakkaalle vapaus valita esimerkiksi oman terveytensä hoitamiseen liittyviä sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakkaat voivat valinnallaan vaikuttaa hoidon ja palveluiden sisältöön. Palveluita voi hankkia tietyllä rahasummalla paitsi ulkopuolisilta palveluntuottajilta myös omalta perheeltä, omaisilta tai ystäviltä. Periaate asiakkaille siirrettävästä vallasta hallita omaa elämäänsä oli keskeisellä sijalla, kun henkilökohtaisen budjetin järjestelmää on suunniteltu ja kokeiltu.

Julkisen sektorin rakenne on vain johtamisen väline jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Julkisten palveluiden ensisijainen tavoite tulee olla asiakaslähtöisyys ja asiakkaan kokonaisvaltainen huomioiminen. Koska tavoite vaatii nykyisten organisaatiorajojen ja budjetointikäytäntöjen muuttamista, tuo tavoite voi toteutua vain koko hallituksen tiukassa ohjauksessa.

Kehitysavusta rahaa humanitaariseen apuun

Kehitysapu, maahanmuuttajat, humanitaarinen apu ja rahoitus

Miten paljon rahaa kuluu mihinkin ja miten rahojen budjetointia ja jakamista pitäisi muuttaa. Työperäistä maahanmuuttoa en tässä käsittele, koska se ei aiheuta valtion tai kuntien budjettiin välittömiä menoja.

Vuodelle 2015 valtion budjettiin oli rahoja budjetoitu seuraavasti:

1. Kehitysapuun noin 1 miljardi (1000 miljoonaa) euroa.
Tästä rahasta vain 45 miljoonaa on korvamerkitty 2. humanitaariseen apuun (esim. Nepalin maanjäristys huhtikuussa 2015 kuuluu humanitaarisen avun piiriin).
3. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon noin 26 M€
4. Maahanmuuttajien kotouttamiseen 100 M€

Näitäkään rahoja ei saisi tarkastella ministeriöittäin ja hallinnonaloittain kuten nyt tehdään vaan kokonaisuutena. Kokonaisuuden "teeman" nimi voisi olla Humanitaarinen apu ja rahojen jaosta päättäisi hallitus yhdessä. Humanitaarinen apu sisältäisi kaikki neljä yllälueteltua rahoitusosuutta. Tällöin kysymys kuuluisikin, mitä tavoitteita Humanitaariselle avulle asetetaan, mitkä ovat keinot tavoitteisiin ja rahoitusosuus. Tällä hetkellä kehitysavun miljardista vain 45 M€ on korvamerkitty humanitaariseen apuun. Eikö summaa voisi nostaa reilusti, kun tilanne sitä maailmalla vaatii? Nyt mm. Syyrian, Irakin pakolaisleirit, Nepalin maanjäristys.

Moni kokenut asiantuntija on jo todennut, että useat vuosia kestäneet kehitysapuprojektit ovat olleet tuloksettomia. Silti tällaisiakin projekteja yhä vain rahoitetaan, koska niin on totuttu budjetoimaan ja koska lukuisat virkamiehet ikään kuin istuvat omistajina noiden projektien hallinnossa. Uudella tavalla budjetoituna me voisimme siirtää tuloksettomista kehitysapuprojekteista varoja esim. kriiseihin, joita syntyy sotien ja luonnonmullistusten vuoksi. Voismme rakentaa pakolaisleireille riittävän määrän esim. kenttäsairaaloita ja parakkikouluja ja näin ehkäistä pakolaisaaltoja Välimerellä. 

Haluan löytää ongelmaan konkreettisia ratkaisuja, en vain taivastella ja puhua moraalista yleisellä tasolla. Valvontalentojen lisäämisellä Välimeren yllä tai veneiden upottamisella ei ole mitään vaikutusta itse ongelmaan.

Ja lopuksi vielä näkemys maahanmuuttokeskustelusta.
Sitä käydään otetaan - eipäs oteta akselilla. Tällainen keskustelu on ihan turhaa, koska kyllä me edelleen otamme maahanmuuttajia (en puhu nyt työperäisestä maahanmuutosta). Olennainen kysymys on, kuinka paljon maahanmuuttajia me otamme jatkossa. Olemmeko Suomen nykyisen tiukan politiikan kannalla vai haluammeko esim. Ruotsin mallin mukaisen selvästi väljemmän politiikan. Tähän pitäisi väittelijöiden ottaa kantaa.

Entä ajatus, että EU velvoittaisi jäsenmaan ottamaan tuetyn määrän vuosittain pakolaisia/maahanmuuttajia. Jälleen voi kysyä, kuinka monta vuotta ja kuinka monta maahanmuuttajaa? Kymmenen vuotta ja 10 000 ihmistä per vuosi Suomeen, vai mitä? Mahdoton ajatus. Afrikasta riittää tulijaa vaikka kuinka monta kymmentä miljoonaa. Ongelma ei tällä ehdotuksella ratkea. Lisätään ehdotukseni mukaan kehitysyhteistyöprojektien rahoja humanitaariseen apuun ja yritetään auttaa ihmisiä siellä, mistä he ovat kotoisin. Ja kehitysapuprojekteihin tiukempi raportointivelvollisuus ja riipumattoman asiantuntijan lausunto todellisista tuloksista suhteessa tavoitteisiin. Hyviäkin projekteja varmasti on (esim. koulutusprojekteja).

---------------------------------------

Viikkoa myöhemmin 6.6. 2015 Hesarissa oli Oxfordin professorin Paul Collierin haastattelu, jossa hän perusteli samaa näkökulmaa vielä laajemmin.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1433480590053

Pekka Lampelto ideoi myös ihan uutta ajatusta, jolla pakolaiskriisiä ratkaistaan siellä, missä se syntyy

http://pekkalampelto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196879-idea-afrikkaan-eun-pakolaismetropoli-jonne-suomalainen-koulutusjarjestelma

Espoon ulkoistukset

Espoossa keskustellaan vilkkaasti, pitäisikö mm. siivoojien ja kunnossapitohenkilöstön olla kaupungin palveluksessa vai yritysten palveluksessa. Erilaisia argumentteja on puolesta ja vastaan esitetty monenlaisia, kuten että laatu saattaa heiketä, jos palvelut ostetaan yrityksiltä ja hinta painaa liikaa valinnoissa.

Aika vähän on ollut esillä tärkein ja ihan peruskysymys: onko mm. siivous- ja kunnossapitotyö sellaista toimintaa, joka pitää tuottaa kuntalaisille virasto-organisaation kautta ja rahoittaa verovaroilla työntekijöiden palkat? Ei ole. Siksi kuntapuolella monet toiminnat ja palvelut, jotka eivät edellytä ns. viranomaistoimintaa pitää siirtää yrityksille ja kolmannelle sektorille. Vain näin voimme järkevästi supistaa julkista sektoria ja kasvattaa erilaista yritystoimintaa. Valtionhallinnossa ulkoistamiset tehtiin pääosin jo 1990-luvun laman pyörteissä. Yritystoiminnan lisääminen on koko Suomen etu. Kun palvelut kilpailutetaan ja tilataan yrityksiltä, on tilaajan (viraston) ammattitaitoa määritellä tarvittava laatu ja kilpailevat yritykset sitten tarjoavat sitä laatua omalla hinnallaan.

Helsingin Sanomien 6.5.2015 mukaan vihreiden Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja vastustaa ulkoistamista ja pikavoittojen hakemista, mutta edellyttää sen sijaan rakenteiden kuntoon laittamista. Erikoista, pikavoittoja mistä? Eikö kaupungin ydintehtäviin kuulumattomien tehtävien siirto markkinoille ole nimenomaan rakenteiden kuntoon laittamista ja toiminnan tehostamista aidolla tavalla? 

Helsingin kaupungin vuokratalojen asukaat

Helsingissä on jatkuva pula kaupungin rakennuttamista kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista (sosiaalinen asuntorakentaminen). Nyt on käynyt ilmi, että kaupungin vuokra-asunnoissa asuu paljon ihan hyvätuloisia ja keskituloisiakin asukkaita, joille vuokra-asunnot ei ole tarkoitettu. Opiskelija tai muuten pienituloisen ihmisen elämän tilanne ja talous on muuttunut, mutta miksi lähteä edullisesta vuokra-asunnosta, kun sitä ei edellytetä. Niin, miksi ei edellytetä? Pitäisi edellyttää.

Onhan se kumma, jos yhteisillä verovaroilla rakennamme sosiaalista asuntotuotantoa emmekä edes edellytä, että varakkaat eivät saa niissä asua. Ja samaan aikaa melskaamme kaupungin vuokra-asuntojen puutetta pienituloisille. En itsekkään ehdota, että tässä pitäisi nyt palkata kymmenien ihmisten verotarkastajia tarkastamaan vuokra-asunoissa asuvien ihmisten tuloja. Nykyisilläkin resursseilla voidaan tehdä pistotarkastuksia. Ja usein ihmisten sisäinen moraalipaine ohjaa heidät pikkuhiljaa yksityisille vuokramarkkinoille, jos he tietävät kaupungin vuokra-asuntojen tulorajan. 

---------------------------------------
Muutama päivä myöhemmin Sipilän hallitusohjeman liite sivu 10:

"ARA:n vuokra-asuntojen asukasvalintoja kehitetään paremman kohtaannon saavuttamiseksi liittämällä asukasvalinnan sosiaaliseen tarveharkintaan tulorajat. Asukkaan tulot tarkistetaan ARA-asuntoon muuton ja asunnon vaihdon yhteydessä sekä uusissa sopimuksissa 5 vuoden välein. Siirtymäaika asunnosta on 2 vuotta. ARA-asuntojen asukasvalinnasta voidaan poiketa tapauksissa, joissa julkinen tuki ei johda epäterveeseen asukaskilpailuun yksityisten vuokra-asuntomarkkinoiden kanssa."