On aivan selvää, ettei kriisi
ratkea sillä, että lisätään merivalvontaa. Valvonta vain tehostaa
ihmiskauppiaiden asiakkaiden nopeampaa löytämistä Välimereltä. Välillisesti se
siis auttaa heidän liiketoimintaansa. On myös selvää, että löydettyjen
pikkualusten takavarikointi ei ongelmaa ratkaise, kyllä Afrikassa veneitä
piisaa. Entä sitten EU:n ehdottama laittomien siirtolaisten jako ympäri
Eurooppaa. Ketkä siinä voittavat? No samat kuljetusbisnekseen erikoistuneet liikemiehet
tietenkin, vientimarkkinahan (EU) vetää silloin yhä paremmin.
Todelliset ratkaisumallit
eivät siis lähde siitä, mistä koko ajan poliitikot julkisuudessa keskustelevat:
kuka ottaa laittomia siirtolaisia ja kuinka paljon, vai ottaako sitenkään. Eri
tahoilla on tuotu esiin ratkaisumaleja, jotka pureutuvat itse ongelman
alkulähteille ja jotka purevat myös akuuttiin kriisiin parhaiten. Esitän mahdollisimman ytimekkäästi kolmen
kohdan ratkaisuohjelman pääajatukset.
1. EU:n valvontaoperaatiota muutetaan siten,
että havaitut laittomat siirtolaisalukset otetaan kiinni ja hinataan takaisin
Afrikan rannikolle, jossa alus upotetaan. Tämä tyrehdyttää rikollisten
liiketoiminnan.
2. Suomi ja EU siirtävät
kehitysyhteistyörahoista rahaa humanitaaristen kriisien hoitoon eli käytännössä
Syyrian, Jordanian ja Irakin pakolaisleirien koulutuksen, sairaanhoidon ja
työllistymisen kehittämiseen. Suomessa tämä on budjettitekninen kysymys,
molempia rahoja hallinnoi ulkoministeriö. Mm. Oxfordin yliopiston professori
Collier mainitsee, että ”… pakolaisten ei
anneta tehdä töitä. Monet lapset eivät käy koulua, koska heitä ei kiinnosta
Jordanian järjestämä opetus. Samaan aikaan leireillä on satoja työttömiä
syyrialaisia opettajia.” Itse uskon, että jos EU panostaisi pari miljardia
pakolaisleirien kehittämiseen, ei ihmisten tarvitsisi lähteä pois sieltä, missä
heidän juurensa ja sukulaisensa ovat. Suomen kehitysyhteistyörahat ovat nyt yli
miljardi euroa ja panostus humanitaaristen kriisien (esim. pakolaisleirien)
hoitoon vain noin 50 miljoonaa.
3. Suomen ja EU:n
kehitysyhteistyöprojekteissa Afrikassa siirrytään välittömästi menettelyyn,
jossa tuetaan vain koulutusta ja annetaan ns. starttirahaa paikalliselle
yrittäjyydelle. Rahaa ei saa käyttää avunantajamaiden itse käynnistämään
liiketoimintaan, joka tutkitusti tappaa paikallisen liiketoiminnan ja
yritteliäisyyden. Rahaa ei myöskään saa ohjata maiden byrokratioille ja
hallitsijoille.
Suomessa tämän poliittisen muutoksen voivat saada aikaiseksi lähinnä ulkoministeri, ulkoasiainvaliokunta ja hallitus. Ilman heidän aktiivisuuttaan mitään muutosta ei tapahdu.