Välimeren siirtolaiskriisi on ratkaistavissa

On aivan selvää, ettei kriisi ratkea sillä, että lisätään merivalvontaa. Valvonta vain tehostaa ihmiskauppiaiden asiakkaiden nopeampaa löytämistä Välimereltä. Välillisesti se siis auttaa heidän liiketoimintaansa. On myös selvää, että löydettyjen pikkualusten takavarikointi ei ongelmaa ratkaise, kyllä Afrikassa veneitä piisaa. Entä sitten EU:n ehdottama laittomien siirtolaisten jako ympäri Eurooppaa. Ketkä siinä voittavat? No samat kuljetusbisnekseen erikoistuneet liikemiehet tietenkin, vientimarkkinahan (EU) vetää silloin yhä paremmin.

Todelliset ratkaisumallit eivät siis lähde siitä, mistä koko ajan poliitikot julkisuudessa keskustelevat: kuka ottaa laittomia siirtolaisia ja kuinka paljon, vai ottaako sitenkään. Eri tahoilla on tuotu esiin ratkaisumaleja, jotka pureutuvat itse ongelman alkulähteille ja jotka purevat myös akuuttiin kriisiin parhaiten.  Esitän mahdollisimman ytimekkäästi kolmen kohdan ratkaisuohjelman pääajatukset.

1.  EU:n valvontaoperaatiota muutetaan siten, että havaitut laittomat siirtolaisalukset otetaan kiinni ja hinataan takaisin Afrikan rannikolle, jossa alus upotetaan. Tämä tyrehdyttää rikollisten liiketoiminnan.

2. Suomi ja EU siirtävät kehitysyhteistyörahoista rahaa humanitaaristen kriisien hoitoon eli käytännössä Syyrian, Jordanian ja Irakin pakolaisleirien koulutuksen, sairaanhoidon ja työllistymisen kehittämiseen. Suomessa tämä on budjettitekninen kysymys, molempia rahoja hallinnoi ulkoministeriö. Mm. Oxfordin yliopiston professori Collier mainitsee, että ”… pakolaisten ei anneta tehdä töitä. Monet lapset eivät käy koulua, koska heitä ei kiinnosta Jordanian järjestämä opetus. Samaan aikaan leireillä on satoja työttömiä syyrialaisia opettajia.” Itse uskon, että jos EU panostaisi pari miljardia pakolaisleirien kehittämiseen, ei ihmisten tarvitsisi lähteä pois sieltä, missä heidän juurensa ja sukulaisensa ovat. Suomen kehitysyhteistyörahat ovat nyt yli miljardi euroa ja panostus humanitaaristen kriisien (esim. pakolaisleirien) hoitoon vain noin 50 miljoonaa.

3. Suomen ja EU:n kehitysyhteistyöprojekteissa Afrikassa siirrytään välittömästi menettelyyn, jossa tuetaan vain koulutusta ja annetaan ns. starttirahaa paikalliselle yrittäjyydelle. Rahaa ei saa käyttää avunantajamaiden itse käynnistämään liiketoimintaan, joka tutkitusti tappaa paikallisen liiketoiminnan ja yritteliäisyyden. Rahaa ei myöskään saa ohjata maiden byrokratioille ja hallitsijoille. 

Suomessa tämän poliittisen muutoksen voivat saada aikaiseksi lähinnä ulkoministeri, ulkoasiainvaliokunta ja hallitus. Ilman heidän aktiivisuuttaan mitään muutosta ei tapahdu.